Uusi taito = uudet jännitykset kehossa

Käsi ylös se joka luottaa kehoonsa ja siihen, että sillä on kyky toimia täysin tarkoituksenmukaisesti kussakin tilanteessa ja tehtävässä.

Minun kokemukseni on, ettei se edes juolahda useimpien mieleen.

Katselin kerran erään FB ystäväni jakamaa videota muutaman vuoden ikäisen poikansa sahaamisesta. En voinut kuin hämmästellä tuon nuoren miehen kehon vapautta tuosta hänelle uudesta, haastavasta ja hermojakin koettelevasta tehtävästä huolimatta. Aikuisen silmään se ehkä kuitenkin näyttäytyi lähinnä hellyyttävänä kömpelyytenä, mutta tosiassa tuo nuori mies oli mestari. Ei sahaamisessa, mutta mestari siinä, minkä useimmat aikuiset ovat unohtaneet.

Unohtaneet ajan saatossa, koska uusien asioiden opettelussa ja opettamisessa huomio kiinnittyy usein pelkästään oikeanlaisen lopputuloksen aikaansaamiseen. Siitä saamme kiitosta ja päänsilitystä. Jos ei oikein suju, kehotetaan vain yrittämään enemmän.

Joka kerta kun opettelet tekemään jotain sinulle uutta asiaa, tapasi käyttää kehoasi tuossa tilanteessa tallentuu toistojen myötä kehosi ns. lihasmuistiin. Syntyy uusia hermoyhteyksiä, jotka aktivoituvat joka kerta, kun alamme tehdä tätä oppimaamme asiaa. Jos asiaa katsoo mielen tasolla, kysymys on tutun tuntemuksen hakemisesta ja sen toistamisesta. ”Tältä kuuluu tuntua x asiaa tehdessäni”.

Tapa on syntynyt, koska sen itseasiassa on tarkoituskin syntyä ja vielä melko helposti. Se on eri asia kuin vaistomainen kehon reaktio. Tapa on opittu toimintamalli, joka mahdollistaa esimerkiksi nopean toiminnan kehon pitämiseksi hengissä vaaratilanteessa. Sama syntymekanismi toimii tietysti kaikessa tekemisessä. Niinpä jos esimerkiksi olet muodostanut mielessäsi käsityksen, että esiintymistilanne on pelottava, koska sinusta ei mahdollisesti pidetä, saatat mokata jotakin tms. kehosi reagoi kuten sen vaaratilanteessa tulee reagoida - taistele tai pakene - toisin sanoen se alkaa jännittyä. Alamme pitää tätä kehon vaistomaista reaktiota epämieluisana ja alamme pelätä esiintymisen lisäksi itseasiassa enemmän tuota pelon iheuttamaa tunnetta kehossa. Jos tässä kohtaa uskallatkin antaa kaiken tuon kehon reaktion tapahtua ja muistutat itseäsi siitä, että itseasiassa sinun kehosi toimii juuri niin kuin se on tarkoituskin toimia.

Emme siis voi muuttaa tätä ihmiskehon evoluution tulosta, tavan syntymekanismia, mutta voimme ottaa käyttöön uudenlaisia ajatuksia

Olet siis ehkä oppinut uuden taidon, mutta mikä on sen hinta? Kuinka paljon turhaa puristamista eri kohdissa kehoa tuon opetellun taidon tekeminen vaatii? Kuka edes kysyy moista? Jos kyseessä on asia, jota teemme joka päivä, kenties tuntikausia, mikä mahtaa olla lopputulos kehossamme?
Krooninen jännitystila.

Elämämme aikana opettelemme tuhansia erilaisia uusia asioita ja lopulta olemme kimppu erilaisia jännittyneitä tapoja olla ja liikkua. Aikojen saatossa vahvistunut uskomus: ”Tältä kuuluu tuntua olla minä”.

Sama kaava toistuu kun reagoimme asioihin kehossamme tai sen ulkopuolella. Ts. opimme reagoimaan tietyllä tavalla, emmekä tule kyseenalaistaneeksi reaktioidemme tarkoituksenmukaisuutta. Lopulta olemme myös kimppu tahdottomia reaktioita. ”Tällainen minä nyt vaan olen” tai ”Olen perinyt tämän isältäni” jne. jne.
Meistä on siis huomaamattamme tullut tapojemme orjia.

Sen ei tarvitse jatkua niin. Alexander-tekniikan avulla sinulla on mahdollisuus tulla tietoiseksi omista reaktioistasi asioihin ja käsityksistäsi liikkumisesta yleensä. Sen jälkeen on mahdollisuus ajatella uudella tavalla. Alkaa syntyä luottamus omaa kehoa kohtaan ja siihen, että oleminen ja liikkuminen alkaakin ”tapahtua” tekemisen sijaan.

Uskalla alkaa kyseenalaistamaan ajatuksesi ja käsityksesi mistä tahansa asiasta.

Terveisin,
Marja