Kiitos, Alexander-tekniikka

Juhannuksena tein hyvän ystäväni kanssa pyöräretken Savojärvelle, joka on 40 km:n päässä Turusta. Jotta olisin kovassa vastatuulessa kyennyt pysymään vahvemman ja parempikuntoisemman ystäväni vauhdissa, minun oli luovuttava  tavastani reagoida esimerkiksi vastatuuleen ja ylämäkeen. Samoista tavoista, joita huomaan olevan lähes kaikilla pyöräilijöillä. Alamme puskea ylävartaloamme eteenpäin ja painaa sitä polkemisen tahdissa alas ja ylös - ikäänkuin se muka auttaisi polkemista tai tekisi siitä tehokkaampaa. Samalla useimmiten työnnämme päätä taaksepäin, jolloin kaula jännittyy. Kaikki tämä saa aikaan ylävartalon ja käsien kokonaisvaltaisen jännittymisen, jolloin hengitys ei enää voi olla vapaata. Tämän puolestaan saa aikaan sen, että koko keho lakkaa toimimasta tehokkaasti ja on käyttettävä tarpeettoman paljon energiaa sekä polkemiseen, että hengittämiseen! 

Ennen kuin voin luopua tavastani reagoida yllämainitulla tavalla kehollisesti, minun oli luovuttava tavastani reagoida mentaalisesti. Päästettävä irti ajatuksesta tai uskomisesta ajatukseen,  että "on rankkaa polkea vastatuuleen ja ylämäkeen!" Vasta sen jälkeen olin valmis päästämään irti kehollisesta reaktiostani.

Tätä kaikkea havainnoidessani tunsin valtavaa kiitollisuutta ja riemua Alexander-tekniikasta. Ei tarvitse kuitenkaan lähteä polkemaan kymmeniä kilometrejä voidakseen harjoittaa tuota irtipäästämistä tavoistaan reagoida. Kyllä jokaisen elämä tarjoaa siihen päivittäin lukuisia tilanteita, jos vain on avoin ne huomaamaan.

En väitä, että Alexander-tekniikka olisi ainoa asia joka johtaa hyvään oloon, mutta se on yksi olennaisimmista. Vertaisin sitä ruokaan joka on yhtäaikaa sekä hyvää, että terveellistä. Mutta - ennen kuin voin kokea ruuan hyödyn ja maun, minun on nähtävä se vaiva, että vien tuon ruoan suuhuni.

Samoin minun on itse käytettävä Alexander-tekniikkaa, jotta se mitä kehollani teen, olisi samanaikaisesti kevyttä ja voimakasta.

Terveisin,
Marja