Voit olla syömättä päiviä ja juomattakin muutaman päivän, mutta ilman happea et tule toimeen paria minuuttia kauempaa. Ainoa keino saada kehoomme tuota elämän eliksiiriä on tietysti hengittäminen. Tuntuu yksinkertaiselta, mutta kyseessä on erittäin herkästi häiriintyvä ja monimutkainen mekanismi.

Eräs syy sen herkkään häiriintymiseen on, että hengittäminen on sekä tahdonalaista, että ei-tahdonalaista. Siihen taas on olemassa aivan loogiset syyt. Jos esimerkiksi olemme joutuneet veden alle, meidän on kyettävä pidättämään hengitystä, ettemme hukkuisi. Toisaalta, jos meidän koko ajan pitäisi olla tietoisia ja muistaa, että pitää hengittää, se olisi tietysti mahdotonta. Valitettavasti me ihmiset olemme kuitenkin terveyden nimissä keksineet tarpeettomia hengitysharjoituksia, jotka häiritsevät tätä luonnollista tapahtumaa.

Kehomme mittaa koko ajan hapen ja hiilidioksidin pitoisuutta kehossamme ja tuohon saamaansa informaatioon perustuen käynnistää tarvittavan määrän lihastoimintaa, jotta hengitys tapahtuisi kehon tarpeiden mukaisesti.

Toisaalta hengittämisessä toteutuu fysiikan lakien mukainen mekanismi:  Tilasta, jossa ilmanpaine on suurempi, ilma pyrkii purkautumaan tilaan, jossa se on pienempi. Ajattele vaikka ilmapalloa. Jos aukaiset sen, ilmapallo tyhjenee. Toisin sanoen, koska sen sisällä on suurempi paine kuin sen ulkopuolella, ilma purkautuu ulkopuoliseen tilaan. Sisäänhengityksen lopussa keuhkojen sisäpuolella oleva ilmanpaine on siis suurempi kuin ulkopuolella. Niinpä keuhkot pyrkivät tyhjenemään ulkopuoliseen tilaan, jossa ilmanpaine on pienempi. Tämän jälkeen tilanne on päinvastainen ja ilman on taas purkauduttava sisälle keuhkoihimme. 

Sisäänhengitettäessä kylkiluut liikkuvat sivuille ja ylöspäin. Rintakehä laajenee siis sivuille ja ulospäin. Tämä voi toteutua vain silloin, kun kyljissä, selässä ja vatsassa ei ole jännityksiä, jotka estäisivät tuota kylkiluiden vapaata liikumista.

Nyt tulemme itse asiaan, eli vallalla oleviin käsityksiin erilaisista "hengitystyyleistä" ja siitä mikä niistä on oikein ja väärin. Yleisesti puhutaan siis:

1. Palleahengityksestä
2. Kylkiluuhengityksestä
3. Keuhkojen yläosalla hengittämisestä, rintakehällä hengittämisestä
4. Solisluuhengityksestä

Alexander-tekniikassa ollaan kiinnostuneita ainoastaan siitä, että kehon jännityksiä vapauttamalla sen luonnolliset hengitysmekanismit saavat jälleen mahdollisuuden toimia.

Tärkeimmät hengityslihakset ovat pallealihas ja kylkiluiden välissä olevat lihakset.
Harva edes tietää missä pallealihas oikeasti on. Useimmat kuvittelevat sen olevan navan yläpuolella oleva, sisäänhengitettäessä pullistuva kohta. Väärin! Siinä pullistelevat sisäelimet, joille jää vähemmän tilaa, kun keuhkot täyttyvät ilmalla ja pallealihaksen keskikohta painuu alas. Katso keskimmäisestä videosta mitkä kaikki lihakset osallistuvat hengittämiseen ja miten hengitys vaikuttaa sisäelimiin.

Pallealihas liikkuu siis aina kun hengität ja sen liike on tahdosta riippumatonta. Sen keskikohta painuu alaspäin sisäänhengitettäessä ja nousee ylös uloshengitettäessä. Kaikki hengitys on siis palleahengitystä! (Katso ylin video) Luin jostain jopa väitteen, että jotkut joogit liikuttaisivat pallealihasta päinvastaiseen suuntaan kuin mitä se luonnostaan liikkuu. Sanoisin, että se on mahdotonta. Pallealihas ei voi liikkua ylöspäin sisäänhengitettäessä - silloin ei tulisi tilaa keuhkoille laajentua. Enkä voi ymmärtää, mitä etua hyvinvoinnille moisesta edes olisi, jos se onnistuisi.

Ei ole myöskään erikseen olemassa mitään "kylkiluuhengitystä". Kylkiluiden on aina tarkoitus liikkua ylös ja ulos jokaisella sisäänhengityksellä - näin rintakehään tulee tilaa lisää keuhkojen täyttyessä ilmalla. Valitettavan harvalla näin kuitenkaan tapahtuu, koska esimerkiksi vatsalihaksissa on usein kroonista jännitystä.

Sitten vielä "keuhkojen yläosalla" hengittämisestä ja "solisluuhengittämisestä". Kysymys on todennäköisesti vain siitä, että kylkivälilihakset ja todennäköisesti myös vatsalihakset ovat niin jännittyneet, etteivät kylkiluut pääse kunnolla liikkumaan ja henkilö nostaa hartioitaan ponnistellessaan sisäänhengityksen aikaansaamiseksi. Tällä nostamisella ei ole mitään tekemistä hengityksen kanssa, joka on refleksi ja tapahtuu siis pallealihaksella. Pallea kyllä liikkuu silloinkin -  tosin sen liikerata on jännitysten vuoksi rajoittunut. Jos katsot alinta kuvaa keuhkoputkien sijainnista keuhkoissa, huomaat, ettet millään pysty säätelemään itse mihin ilma keuhkoissasi virtaa. Toisin sanoen, ei ole olemassa "keuhkojen yläosalla hengittämistä". 

Kuten jo edellä mainitsin, sisäänhengitys on oikeastaan refleksi ja nopeampi kuin uloshengitys, joka on hitaampi ja ajallisesti siten pidempi. Yleistä on, että uloshengitys jää aina vähän vajaaksi. Näin sisäänhengitysrefleksi ei pääse toimimaan asianmukaisesti, koska keuhkoihin on jäänyt liikaa ilmaa. Tämän seurauksena tulee tunne, että on nopeasti"tehtävä" sisäänhegitys. (Huom! Keuhkojen ei ole kuitenkaan tarkoitus tulla koskaan aivan tyhjiksi. Ei siis ole tarkoitus alkaa puristaa viimeisiä ilmarippeitä ulos keuhkoista).
Ainut "oikea" tapa hengittää on siis päästää irti kaikesta turhasta jännittämisestä kehossa ja antaa hengityksen tapahtua kehon omilla ehdoilla.

Terveisin,
Marja

Teini-ikäisenä sain päähäni, että selkäni on liian pitkä ja leveä. Siis ruma. Niinpä aloin - usko tai älä - yrittää tehdä siitä lyhyempää ja kapeampaa. Jaa että miten?

Puristamalla kylkiäni alaspäin ja painamalla hartioitani eteenpäin. Vähän niin kuin Sanna-Raipekin tekee. Oli siinä teinitytöllä puristamista 24/7. Eikä se tietenkään jäänyt teini-ikään, vaan jatkui tiedostamattani vuosikymmeniä. Ja kaikki nuo vuodet minä ihmettelin miksi hengittäminen on niin työlästä! Eivät auttaneet joogan hengitysharjoitukset, ei meditaatio, ei Rosen-terapia, ei Reiki, ei mitähän-kaikkea-muuta-yritin.   Alexander-tekniikan harjoittaminen päästi minut lopulta pois vankilastani. Olen siitä lopun elämääni kiitollinen.

Mieleni, eli tässä tapauksessa käsitykseni siitä, miltä minun olisi pitänyt näyttää, ohjasi siis kehonkäyttöäni. Se oli kuitenkin vain asian toinen puoli. Kehonkäyttöni, eli tässä tapauksessa kehoni kokoon puristaminen, alkoi muokata myös minäkuvaani. Ei siis toista ilman toista. Olin täydellisen epävarma pakkaus. Loistava esimerkki mielen ja kehon yhteistyöstä!

Alexander-tekniikan opettajana tulee puhuttua lähinnä  tietoisen ajattelun vaikutuksesta kehonkäyttöön. Silmiini osui kuitenkin video siitä, miten tietoisella kehonkäyttöllä voi vaikuttaa myös mieleen, aivan kuten itse aloin teininä tehdä. Tosin onnettomin seurauksin. Sitä kannattaa kuitenkin hyödyntää toisinpäin. Saada aikaan jotain hyvää. Kannattaa katsoa alla oleva video aiheesta!

Tämän kaiken tietoisen kehonkäytön ja ajattelun tarkoitus ei suinkaan ole tehdä sinusta jotain superihmistä. Sen tarkoitus on vapauttaa sinut käyttämään koko henkistä ja fyysistä kapasiteettiasi.Tulla siksi joka oikeasti olet. Rohkenetko ottaa selville kuka?

On eräs naiseuden alue, joka on jäänyt minulta lähes tyystin kokematta. Nimittäin korkokenkien käyttö. Olenhan minä juhlatilaisuuksiin sellaiset laittanut, mutta pitänyt niitä lähinnä kidutusvälineenä ja ihmetellyt miksi monet naiset suostuvat joka päivä moiseen.

Aihe tuli kerran puheeksi erään oppilaani kanssa ja ajattelin, että koska kerran tosiasia on, että naiset korkokenkiä käyttävät, minun on Alexander-tekniikan opettajana paras tutustua "lajiin" vähän tarkemmin, jotta voin opastaa oppilaitani. Niinpä suunnistin Anttilan kenkäosastolle. Yritin saada käsiini jotkut järkyttävän korkeat stilettot, mutta tuloksettoman etsinnän jälkeen tyydyin kokeilemaan  10 cm korkuisia, vähän paksummalla korolla varustettuja nilkkureita.

Lontoossa on eräs AT-opettaja joka itse ei käytä mitään muuta kuin korkokenkiä - ja erittäin korkeakorkoisia sellaisia - ja hän opettaa naisille niiden kanssa kävelyä. Kirjoitukseni lopussa onkin videopätkä hänen työskentelystään. Hän antaa seuraavanlaisen vinkin korkkareiden valintaan: Laita kengät tasaiselle alustalle eteesi. Tönäise kenkiä sitten sormellasi kevyesti sivusuunnassa. Jos ne keikkuvat selkeästi, se on merkki, että ne ovat huterat myös jalassasi. Älä siis osta niitä, vaikka kuinka houkuttelevan näköiset muuten olisivatkin. Tein tämän testin Anttilassa ja huomasin, että lähes kaikissa kenkäpareissa toinen kengistä oli vakaampi kuin toinen. Kannattaa siis tarkistaa ja kokeilla useita pareja, jos ensimmäinen on hutera. Sellaisen vinkin annan myös, että älä osta liian kapeita korkkareita, jos et halua vaivaisenluuta riesaksesi loppuelämäksi. Ohessa röntgenkuva liian kapeisiin kenkiin sullotun jalan muutoksista.

Kengillä kävely oli oikeastaan yllätys. Se tuntui ihan mukavalta. Syynä on oma, Alexander-tekniikan avulla vapaampi kehon käyttöni. Kun katsoin peilistä yhtäkkiä "pidentyneitä" sääriäni, niin kyllähän se kieltämättä näytti paremmalta kuin tasapohjaiset kengät jalassa tepastellessa. Varsinkin, kun olen tällainen matalajalkaisen suomalaisen maatiaisrodun edustaja :).

En silti aio alkaa käyttää korkkareita. Ostan kyllä yhden parin demokäyttöä varten, mutta matalapohjaisilla kengillä, varsinkin Vivobarefoot-kengillä kävely on jaloille niin vertaansa vailla oleva nautinto, etten ole kiinnostunut uhraamaan sitä ulkoisten seikkojen kustannuksella.

Jos sinä kuitenkin sellaisia käytät, mutta koet, ettet oikein hallitse niillä kävelyä, tai saat siitä selkä- ym. kipuja, tule oppimaan oikea tekniikka Alexander-tekniikkaa apuna käyttäen.

Terveisin,
Marja