Juhannuksena tein hyvän ystäväni kanssa pyöräretken Savojärvelle, joka on 40 km:n päässä Turusta. Jotta olisin kovassa vastatuulessa kyennyt pysymään vahvemman ja parempikuntoisemman ystäväni vauhdissa, minun oli luovuttava tavastani reagoida esimerkiksi vastatuuleen ja ylämäkeen. Samoista tavoista, joita huomaan olevan lähes kaikilla pyöräilijöillä. Alamme puskea ylävartaloamme eteenpäin ja painaa sitä polkemisen tahdissa alas ja ylös - ikäänkuin se muka auttaisi polkemista tai tekisi siitä tehokkaampaa. Samalla useimmiten työnnämme päätä taaksepäin, jolloin kaula jännittyy. Kaikki tämä saa aikaan ylävartalon ja käsien kokonaisvaltaisen jännittymisen, jolloin hengitys ei enää voi olla vapaata. Tämän puolestaan saa aikaan sen, että koko keho lakkaa toimimasta tehokkaasti ja on käyttettävä tarpeettoman paljon energiaa sekä polkemiseen, että hengittämiseen!
Ennen kuin voin luopua tavastani reagoida yllämainitulla tavalla kehollisesti, minun oli luovuttava tavastani reagoida mentaalisesti. Päästettävä irti ajatuksesta tai uskomisesta ajatukseen, että "on rankkaa polkea vastatuuleen ja ylämäkeen!" Vasta sen jälkeen olin valmis päästämään irti kehollisesta reaktiostani. Tätä kaikkea havainnoidessani tunsin valtavaa kiitollisuutta ja riemua Alexander-tekniikasta. Ei tarvitse kuitenkaan lähteä polkemaan kymmeniä kilometrejä voidakseen harjoittaa tuota irtipäästämistä tavoistaan reagoida. Kyllä jokaisen elämä tarjoaa siihen päivittäin lukuisia tilanteita, jos vain on avoin ne huomaamaan. En väitä, että Alexander-tekniikka olisi ainoa asia joka johtaa hyvään oloon, mutta se on yksi olennaisimmista. Vertaisin sitä ruokaan joka on yhtäaikaa sekä hyvää, että terveellistä. Mutta - ennen kuin voin kokea ruuan hyödyn ja maun, minun on nähtävä se vaiva, että vien tuon ruoan suuhuni. Samoin minun on itse käytettävä Alexander-tekniikkaa, jotta se mitä kehollani teen, olisi samanaikaisesti kevyttä ja voimakasta. Terveisin, Marja
0 Comments
Aion nyt yrittää mahdotonta.
Alexander-tekniikan opettajien piireissä nimittäin "tiedetään" yleisesti, ettei tekniikkaa pysty oppimaan lukemalla. Sitä mantraa olen itsekin toistanut. Haluan nyt kuitenkin tutkia onko asia todella täysin totta. Tämän kurssin tarkoitus ei ole olla kaiken kattava sukellus tekniikkaan, vaan pikemminkin maistiainen siitä, mistä tekniikan harjoittamisessa on kysymys. Tätä kautta kynnys tunneille tulemiselle voi mataloitua ja toisaalta motivaatiosi tekniikan oppimisen suhteen saattaa jopa lisääntyä. Aloitan tämän kirjekurssin siitä, mikä minusta on käytännöllisin ja tarkoituksenmukaisin lähtökohta perehtymisessä tekniikkaan - eli tulemista tietoiseksi erilaisista aistimuksista. Missä tahansa nyt oletkin, todennäköisesti istut tätä lukiessasi. Pyydänkin sinua nyt, että mitään tekemätttä tai yrittämättä vain annat tietoisuuden tuolilla olevasta takapuolestasi tulla tajuntaasi. Jos istumisen sijaan makaat esimerkiksi sohvalla, tule tietoiseksi sohvaa vasten painautuvasta selästäsi. Tai jos seisot, tule tietoiseksi jalkapohjistasi. Huomaa siis, että sinun ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään, etkä ole luomassa uutta tuntemusta, vaan sinä ikäänkuin avaudut kehossasi jo olevalle aistimukselle. Ei muuta. Ole kuitenkin samanaikaisesti tietoinen ympärilläsi olevasta tilasta ja sen tapahtumista. Väreistä, äänistä, tuoksuista, liikkeistä. Huomaa, että kaikki aistiärsykkeet tulevat sinua kohti. Sinun ei tarvitse ponnistella millään lailla asian tapahtumiseksi. Ole myös tietoinen tilasta ympärilläsi. Varsinkin takanasi, yläpuolellasi ja sivuillasi. Meitä ihmisiä on tunnetusti kahta tyyppiä. Toisten tietoisuus näyttää suuntautuvan helpommin ulospäin ja toisten helpommin sisäänpäin. Tosiasia kuitenkin on, että kummankaan suunnan ei ole hyvä dominoida ja siksi meidän on hyvä harjoitella meille ei-niin-luontaista-suuntaa. Oletpa sitten ulos- tai sisäänpäin suuntautuva tyyppi, huomaa että tuo tietoisuuden suuntautuminen kuitenkin tapahtuu aina sinun kehosi sisällä, ei sen ulkopuolella, vaikka se suuntautuisikin ulospäin. Olemme usein, varsinkin toisten seurassa tietoisia siitä, miltä näytämme ulkoisesti. Nyt on kuitenkin tarkoitus tulla kehosta tietoiseksi sen sisällä. Ole siis avoin kaikille tuntemuksille. Älä tuomitse tai arvostele. Älä yritä muuttaa mitään. Älä yritä kieltää mahdollisesti epämiellyttävän tuntemuksen tai ajatuksen olemassaoloa, mutta älä myöskään uppoudu siihen. Toisaalta, jos havahdut niin tapahtuneen, älä soimaa itseäsi. Ole vain havaintojen tekijä. Pidän erityisen paljon Buddhan sanomasta: "The foot feels the foot when it feels the ground". Eli vapaasti suomennettuna "Tunnistat jalkasi jalaksi, kun se on kosketuksessa maahan." Tarvitsemme siis ulkopuolista maailmaa, kokeaksemme kehomme. Terveisin, Marja
Käsitämme vastuun jonain jota "joutuu kantamaan" ja sen sanotaan "painavan". Meillä on vastuu työstämme ja mahdollisesta perheestämme. Joku on vastuussa sairaan läheisensä hoitamisesta, joku koko maan taloudellisesta tilanteesta tai jopa koko maapallosta. Kuka mistäkin. Usein koemme vastuuta jopa läheistemme mielentiloista. Aina vastuu tuntuu kuitenkin painavan. Tuosta painosta saattaa aiheutua myös erilaisia fyysisiä vaivoja.
Eipä ihme, ettemme oikein ole kiinnostuneita ottamaan vastuuta OMASTA elämästämme. Jo pelkkä ajatus tuntuu liian rasittavalta. Vastuuhan painaa. En ota vapaaaehtoisesti enää yhtään lisätaakkaa elämääni. Sitäpaitsi, jos hyväksyisin vastuuni kaikesta elämässäni, tekemisistäni, jokaisesta ajatuksestani ja tunteestani, tajuaisin, että sitä vastuuta ei pääse hetkeksikään pakoon. Siitä ei voi ottaa lomaa - kuka nyt sellaista vastuuta haluaisi ottaisi taakakseen - kaiken muun vastuun lisäksi. Eikö kuitenkin ole totta, että olet vastuussa omasta elämästäsi, halusit sitä tai et? Kukaan ei voi pakottaa sinua tuntemaan mitä tunnet, omaksumaan jotain asennetta jostain asiasta, ottamaan askeltakaan tai pysymään paikoillaan. SINÄ teet tuon kaiken. Huomaatko tämän asian valtavuuden ja samalla sen hienouden: Olla vastuussa omasta elämästä merkitsee todellisuudessa vapautta. Ei olekaan siis vastuun kantoa omasta elämästä, vaan vastuun vapautta. Vapautta VALITA reaktionsa, tekemisensä, ajatuksensa, joka ikinen hetki! "Miten niin?", saatat kysyä, etkä näe siinä mitään vapautta, vaan suorastaan vankilan. Totta onkin, että niin kauan kuin valintasi tapahtuvat TIEDOSTAMATTA, olet pelkkä reaktioidesi ja tapojesi liikuttama sätkynukke. Olemiseen tässä maailmassa liittyy eräs toinenkin asia, jota et pääse pakoon. Se vaikuttaa sinuun joka hetki, oletpa missä maankolkassa hyvänsä. Vaikutus on myös yhtä suuri, olet sitten maan kamaralla tai kerrostalon sadannessa kerroksessa. Se on maan vetovoima. Arkielämässä ajattelemme tuon vetovoiman "painona" ja miellämme sen siten negatiiviseksi asiaksi. Todellisuudessa maan vetovoima on vättämätön hyvä. Me tarvitsemme sitä pysyäksemme pystyssä. Jos kuitenkin käytät kehoasi tavalla, joka johtaa sen epätasapainotilaan, joudut koko ajan kamppailemaan maan vetovoimaa VASTAAN jottet kaatuisi. Toisin sanoen joudut jännittämään kehoasi, teetpä sillä sitten mitä tahansa - vaikka vain seisoisit tai istuisit paikoillasi. Kroonisesta jännityksestä taas aiheutuu kipuja - kenelle mihinkin kohtaan kehoa, niskaan, hartioihin, selkään, päähän. Lisäksi se vaikuttaa hengitykseen, ruuansulatukseen, mielialaan, kaikkeen. Mitä yhteistä on valinnan mahdollisuudella, maan vetovoimalla ja kehon ja mielen kokonaisuudella? Ne kaikki ovat läsnä elämässäsi joka hetki, etkä voi välttyä niiltä ja niiden vaikutuksilta, oletpa niistä tietoinen tai et. Ne kaikki myös vaikuttavat hyvinvointiisi. Jos haluat voida kokonaisvaltisesti hyvin sinun on alettava tulla tietoiseksi. Sillä kuten jo mainitsin, valinnan mahdollisuus avautuu vain sille joka on valmis pysähtymään ja näkemään valinnan mahdollisuuden. Tässä Alexander-tekniikka auttaa sinua - mutta sinun on oltava valmis olemaan tietoisempi joka hetki, uudestaan ja uudestaan. Joskus käy niin, että asian laajuus valkenee oppilaalle muutaman oppitunnin jälkeen. Huolimatta erinomaisista kokemuksistaan tekniikasta, hän saattaa lopettaa tunnit, koska vastuu tuntuu liian suurelta. Hän päättää kokeilla jotain "helpommalta" ja "nopeammalta tuntuvaa" menetelmää. Menetelmää, jossa keskitytään pelkästään joko kehoon tai mieleen. Tai jotain mitä ei tarvitse tehdä kuin vaikkapa kerran viikossa tiistaisin klo 16. Tai että joku tekee sinun puolestasi jotain - korjaa sinut. Miten sellainen voisi koskaan todella muuttaa meissä mitään? Onhan kysymys koko elämästä ja olemisesta, sen laadun muuttamisesta. SINÄ OLET JA ELÄT JOKA HETKI, et vain kerran viikossa tiettyyn kellon aikaan! Kysymys kuuluukin: Haluatko tulla tietoiseksi vastuustasi ja muuttaa kokemuksesi elämäsi laadusta - joka hetki? Valinta on sinun. Terveisin, Marja
|
Kategoriat:
All
Arkisto:
March 2018
|