Juhannuksena tein hyvän ystäväni kanssa pyöräretken Savojärvelle, joka on 40 km:n päässä Turusta. Jotta olisin kovassa vastatuulessa kyennyt pysymään vahvemman ja parempikuntoisemman ystäväni vauhdissa, minun oli luovuttava tavastani reagoida esimerkiksi vastatuuleen ja ylämäkeen. Samoista tavoista, joita huomaan olevan lähes kaikilla pyöräilijöillä. Alamme puskea ylävartaloamme eteenpäin ja painaa sitä polkemisen tahdissa alas ja ylös - ikäänkuin se muka auttaisi polkemista tai tekisi siitä tehokkaampaa. Samalla useimmiten työnnämme päätä taaksepäin, jolloin kaula jännittyy. Kaikki tämä saa aikaan ylävartalon ja käsien kokonaisvaltaisen jännittymisen, jolloin hengitys ei enää voi olla vapaata. Tämän puolestaan saa aikaan sen, että koko keho lakkaa toimimasta tehokkaasti ja on käyttettävä tarpeettoman paljon energiaa sekä polkemiseen, että hengittämiseen!
Ennen kuin voin luopua tavastani reagoida yllämainitulla tavalla kehollisesti, minun oli luovuttava tavastani reagoida mentaalisesti. Päästettävä irti ajatuksesta tai uskomisesta ajatukseen, että "on rankkaa polkea vastatuuleen ja ylämäkeen!" Vasta sen jälkeen olin valmis päästämään irti kehollisesta reaktiostani. Tätä kaikkea havainnoidessani tunsin valtavaa kiitollisuutta ja riemua Alexander-tekniikasta. Ei tarvitse kuitenkaan lähteä polkemaan kymmeniä kilometrejä voidakseen harjoittaa tuota irtipäästämistä tavoistaan reagoida. Kyllä jokaisen elämä tarjoaa siihen päivittäin lukuisia tilanteita, jos vain on avoin ne huomaamaan. En väitä, että Alexander-tekniikka olisi ainoa asia joka johtaa hyvään oloon, mutta se on yksi olennaisimmista. Vertaisin sitä ruokaan joka on yhtäaikaa sekä hyvää, että terveellistä. Mutta - ennen kuin voin kokea ruuan hyödyn ja maun, minun on nähtävä se vaiva, että vien tuon ruoan suuhuni. Samoin minun on itse käytettävä Alexander-tekniikkaa, jotta se mitä kehollani teen, olisi samanaikaisesti kevyttä ja voimakasta. Terveisin, Marja
0 Comments
Aion nyt yrittää mahdotonta.
Alexander-tekniikan opettajien piireissä nimittäin "tiedetään" yleisesti, ettei tekniikkaa pysty oppimaan lukemalla. Sitä mantraa olen itsekin toistanut. Haluan nyt kuitenkin tutkia onko asia todella täysin totta. Tämän kurssin tarkoitus ei ole olla kaiken kattava sukellus tekniikkaan, vaan pikemminkin maistiainen siitä, mistä tekniikan harjoittamisessa on kysymys. Tätä kautta kynnys tunneille tulemiselle voi mataloitua ja toisaalta motivaatiosi tekniikan oppimisen suhteen saattaa jopa lisääntyä. Aloitan tämän kirjekurssin siitä, mikä minusta on käytännöllisin ja tarkoituksenmukaisin lähtökohta perehtymisessä tekniikkaan - eli tulemista tietoiseksi erilaisista aistimuksista. Missä tahansa nyt oletkin, todennäköisesti istut tätä lukiessasi. Pyydänkin sinua nyt, että mitään tekemätttä tai yrittämättä vain annat tietoisuuden tuolilla olevasta takapuolestasi tulla tajuntaasi. Jos istumisen sijaan makaat esimerkiksi sohvalla, tule tietoiseksi sohvaa vasten painautuvasta selästäsi. Tai jos seisot, tule tietoiseksi jalkapohjistasi. Huomaa siis, että sinun ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään, etkä ole luomassa uutta tuntemusta, vaan sinä ikäänkuin avaudut kehossasi jo olevalle aistimukselle. Ei muuta. Ole kuitenkin samanaikaisesti tietoinen ympärilläsi olevasta tilasta ja sen tapahtumista. Väreistä, äänistä, tuoksuista, liikkeistä. Huomaa, että kaikki aistiärsykkeet tulevat sinua kohti. Sinun ei tarvitse ponnistella millään lailla asian tapahtumiseksi. Ole myös tietoinen tilasta ympärilläsi. Varsinkin takanasi, yläpuolellasi ja sivuillasi. Meitä ihmisiä on tunnetusti kahta tyyppiä. Toisten tietoisuus näyttää suuntautuvan helpommin ulospäin ja toisten helpommin sisäänpäin. Tosiasia kuitenkin on, että kummankaan suunnan ei ole hyvä dominoida ja siksi meidän on hyvä harjoitella meille ei-niin-luontaista-suuntaa. Oletpa sitten ulos- tai sisäänpäin suuntautuva tyyppi, huomaa että tuo tietoisuuden suuntautuminen kuitenkin tapahtuu aina sinun kehosi sisällä, ei sen ulkopuolella, vaikka se suuntautuisikin ulospäin. Olemme usein, varsinkin toisten seurassa tietoisia siitä, miltä näytämme ulkoisesti. Nyt on kuitenkin tarkoitus tulla kehosta tietoiseksi sen sisällä. Ole siis avoin kaikille tuntemuksille. Älä tuomitse tai arvostele. Älä yritä muuttaa mitään. Älä yritä kieltää mahdollisesti epämiellyttävän tuntemuksen tai ajatuksen olemassaoloa, mutta älä myöskään uppoudu siihen. Toisaalta, jos havahdut niin tapahtuneen, älä soimaa itseäsi. Ole vain havaintojen tekijä. Pidän erityisen paljon Buddhan sanomasta: "The foot feels the foot when it feels the ground". Eli vapaasti suomennettuna "Tunnistat jalkasi jalaksi, kun se on kosketuksessa maahan." Tarvitsemme siis ulkopuolista maailmaa, kokeaksemme kehomme. Terveisin, Marja
|
Kategoriat:
All
Arkisto:
March 2018
|